Autamme maailman heikkönäköisiä

Hyvän näön pitäisi olla kaikkien oikeus varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta. Silmälasit voivat ratkaisevasti vaikuttaa ihmisen mahdollisuuksiin elättää itsensä. Lue panoksestamme Thaimaan ja sitä ennen Gambian heikkonäköisten hyväksi.

Olemme ylpeitä siitä, että olemme osa Essilor Groupia, joka auttoi vuonna 2015 yli miljoonaa ihmistä parantamaan näköään. Mikä on aivan upeaa. Kuitenkin yli kahdella miljardilla ihmisellä on heikentynyt näkökyky, muttei mahdollisuutta saada hoitoa. Siksi haluamme käyttää osaamistamme ja voimavarojamme siihen, että yhä useampi heikkonäköinen voisi nähdä paremmin.

Hyvän näkökyvyn ei pitäisi olla luokkakysymys!

SILMÄLASIEN MERKITYS VOI OLLA RATKAISEVA

Meille palautuu vuosittain lukuisa määrä silmälaseja, jotka tavallisesti hävitetään, vaikka ne pitäisi itse asiassa toimittaa ihmisille, joilla ei ole varaa ostaa omia silmälaseja. Siksi päätimme auttaa heikkonäköisiä ensin Gambiassa ja sitten Thaimaassa.

PANOKSEMME GAMBIAN HEIKKONÄKÖISTEN HYVÄKSI

Vuonna 2012 saimme kokoon yli 4 000 paria aivan uusia palautussilmälaseja voimakkuuksilla. Aloitimme yhteistyön ruotsalaisen Annette Marsin ja gambialaisen Ous Kahin kanssa, jotka ovat viimeiset kaksitoista vuotta vetäneet arvostettua aatteellista yhdistystä, jolla on ollut monia projekteja gambialaisissa kouluissa ja sairaanhoidon yksiköissä.

Projektista teki ainutlaatuisen se, että teimme suoraa yhteistyötä Gambian pääkaupungissa Banjulissa sijaitsevan Royal Teaching Hospital -sairaalan kanssa. Potilaille järjestetään näöntarkastuksia ja heille pyritään löytämään sopivat silmälasit lahjoitettujen lasien joukosta. Työtä koordinoi kokenut ja arvostettu optometristi, joka myös kouluttaa avustajiaan, jotta he voivat perustaa uusia vastaanottoja eri puolille Gambiaa.

SILMÄLASEJA THAIMAAN LAPSILLE

Siirsimme vastikään silmälasituotantomme Tukholman Kistasta Thaimaahan ja aloitimme samalla projektin, jonka avulla autamme tehtaan lähialueilla asuvia heikkonäköisiä. Viime vuonna lahjoitimme yhteensä yli sadat silmälasit heikkonäköisille lapsille Chon Burissa, eräässä Bangkokin esikaupungeista.

Tänä vuonna voimme toivottavasti auttaa vielä useampia! Lokakuussa meidän on tarkoitus järjestää seuraava silmälasien sovitus sellaisille aikuisille ja lapsille, jotka eivät ole aiemmin saaneet apua heikkonäköisyyteen. Tavoitteemme on tarjota vuosittain kasvavalle joukolle ihmisiä näönhuoltoa ensimmäistä kertaa.

Kaikkien velvollisuus on auttaa globaaleissa ongelmissa, mutta me haluamme erityisesti parantaa ihmisten elämänlaatua heidän näkökykyään parantamalla.

nicoletta

nicoletta

Med en stor samling solbriller og kjærlighet til all thing sparkly, må fingrene holdes i styr for ikke å utøke den ytterligere, selv om fristelsen er enormt stor.

  Tillbaka till magazine
Kategorier