Piilolinssit siitepölyä vastaan

Monet viihtyvät luonnossa sen ollessa kukkeimmillaan. Allergikoille siitepölykausi merkitsee kuitenkin vuotavia silmiä ja nuhaa. Tiesitkö, että piilolinsseistä voi olla apua taistelussa siitepölyä vastaan?

Silmäallergiat ovat vakava ongelma isolle joukolle ihmisiä ympäri Euroopan. Arvioiden mukaan yksi kymmenestä kärsii jonkinlaisista silmiin liittyvistä allergioista. Se on ongelma, joka hankaloittaa arkea. Siksi on hyvä tietää, että piilolinssit suojaavat jossain määrin siitepölyltä.

PIILOLINSSEJÄ JA SIITEPÖLYÄ
KOSKEVA BRITTITUTKIMUS

Brittitutkija James Wolffsohn ja hänen kollegansa Astonin yliopistosta tekivät tutkimuksen siitä, miten piilolinssien käyttö vaikuttaa silmien reagointiin siitepölylle.

Tutkimukseen valittiin heinille allergisia henkilöitä, jotka altistettiin suurille siitepölypitoisuuksille erikoisvalmisteisessa ”siitepölykammiossa”. Ensin heillä oli piilolinssit, sitten ei. Sekä ennen testiä että testin jälkeen mitattiin, kuinka punaiset silmät olivat ja kuinka pitkään ne olivat ärtyneet.

Testi osoitti, että kun potilaat käyttivät kertakäyttölinssejä, heidän silmänsä ärtyivät vähemmän kuin ilman linssejä. Lisäksi havaittiin, että ärsytys meni ohi nopeammin linssejä käytettäessä.

KERTAKÄYTTÖLINSSEILLÄ ON
MYÖNTEISIÄ VAIKUTUKSIA

Käytännössä kysymys on siitä, että kertakäyttölinssit muodostavat eräänlaisen suojan ilmassa kulkeutuvia siitepölyhiukkasia vastaan. Joissakin linsseissä on kosteuttavia ominaisuuksia, mistä on hyötyä allergikoille.

Siitepölyallergikoille kertakäyttölinssit ovat
useimmiten paras vaihtoehto, etenkin sellaiset,
jotka kosteuttavat silmiä.

Nykyaikaisten kertakäyttölinssien hyvistä ominaisuuksista huolimatta hanki epäröimättä ammattilaisen apua, jos silmäsi kutisevat ja haluat selvittää kutinan syyn. Haluamme muistuttaa, ettei siitepölyallergikkojen tarvitse ottaa linssejä pois, jos olo ei ole epämukava, sillä linssit voivat olla hyvä keino suojautua siitepölyltä.

nicoletta

nicoletta

Med en stor samling solbriller og kjærlighet til all thing sparkly, må fingrene holdes i styr for ikke å utøke den ytterligere, selv om fristelsen er enormt stor.

  Tillbaka till magazine